Oboe

Oboe on puupuhaltimiin kuuluva kaksoisruokolehdykkäsoitin. Sen suukappaleessa on siis kaksi ruokokieltä vastakkain. Siinä mielessä oboe ja fagotti ovat keskenään sukulaisia.

Historiaa

Oboe on soittimena varsin vanha. Vanhoissa roomalaisissa piirroksissa esiintyy soittajia, jotka mitä ilmeisimmin soittavat jotain nykyoboen kaukaista kantaäitiä. Intiassa ja Turkissa ja varmasti monessa muussakin maassa soitetaan nykyään kansansoittimena kaksoisruokosoittimia, jotka nekin ovat meikäoboen kaukaisia sukulaisia.

Nykyaikaisen oboen juuret ovat varsinaisesti 1600-luvulla, jolloin monet merkittävät barokin säveltäjät laativat sille merkittäviä osuuksia teoksissaan. Tuon ajan oboessa ei ollut lainkaan läppiä, vain pelkkiä reikiä, kuten nokkahuilussa nykyäänkin.

Barokin ajoilta oboe on kehittynyt instrumenttina merkittävästi. Nykyään siinä ei ole ainuttakaan reikää, jota ei painettaisi läpän välityksellä. Nykymuotoonsa oboen läppäkoneisto on kehittynyt tämän vuosisadan aikana. Myös äänellisesti oboe on kehittynyt barokin ajoilta valtavasti. Ääneen on tullut sointia, kantavuutta ja ilmaisuvoimaa huimasti lisää.

Barokkioboesta on kehittynyt myös hieman toisenlainen nykyoboe, Wienin oboe, jota nimensä mukaisesti ei esiinny juuri muualla kuin Wienissä. Se poikkeaa sekä äänellisesti että sormituksellisesti ja vieläpä ulkonäöllisesti hieman meikäläisestä oboesta. Tarkkailkaapa Wienin filharmonikkojen uudenvuodenkonserttia sillä silmällä!

Englannintorvi, oboe d´amore ja heckelfoni

Oboeperheeseen kuuluu kaikenkaikkiaan neljä soitinta: Oboe, oboe d`amore, englannintorvi ja heckelfoni. Englannintorven useimmat varmaan tuntevat ainakin Sibeliuksen Tuonelan joutsenen suurten soolojen ansiosta. Englannintorvi soi kvinttiä matalammalta kuin oboe, se on siis F-vireinen. Se on myös kooltaan oboeta suurempi.

Oboe d´amore on joka suhteessa oboen ja englannintorven välimuoto. Se on sitä äänellisesti, kooltaan ja viritykseltään. Soitin on A-vireinen ja herkullisimmat osuudet löytyvät esim. J.S. Bachin jouluoratoriosta, matteuspassiosta ja h-mollimessusta.

Heckelfoni on C-vireinen, mutta soi oktaavia alempaa kuin oboe. Soitin on erittäin harvinainen ja musiikkiakin sille on olemassa äärimmäisen vähän.

Röörit

Oboen soittaminen on monessa mielessä mielenkiintoista, erityisen jännäksi sen tekevät suukappaleet, eli ammattislangilla röörit. Ne ovat hyvin herkkiä kapistuksia ja niiden mieliala vaihtelee lähes päivittäin. Toissapäivänä se ei antanut hyviä ala-ääniä, eilen taas ylä-äänet olivat kadoksissa, tänään se toimii hienosti paitsi että ääni on kuin vappupillissä. Mitenkähän huomenna? Rööri on n. 7.1 – 7.4 mm pitkän metallihylsyn päähän sidottu kaksoisruokolehdykkä. Hylsyssä on myös korkkimainen tiiviste, jonka ansiosta rööri istuu oboen päässä tiukasti.

Röörit askarrellaan pääasiassa itse ja sen valmistaminen on tarkkaa työtä. Täytyy oppia sitomaan lehdykkäpuu hylsyyn oikealla tavalla ja käsittelemään erittäin terävää rööripuukkoa taitavasti. Röörin sitomiseen kuluu aikaa n. 5 ja veistämiseen n. 15 minuuttia. Noin joka kolmannesta rööristä tulee kelvollinen, loput kannattaa purkaa ja käyttää hylsyt uudelleen. Käyttöikä on muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.

Tärkeintä ja samalla vaikeinta oboen, kuten muidenkin puhaltimien soittamisessa on oikean puhallustekniikan löytäminen. Se vaatii melko kovan puhalluspaineen ja on siksi aika raskas soittaa, sopiva aloitusikä on 12-13 vuotta, mutta myöhemminkin ehtii.

Instrumenttien hinnat

Instruenttien hintaskaala on hyvin laaja, mutta uusi oppilassoitin maksaa runsaat 1000 €. Kannattaa myös tiedustella hyviä käytettyjä.