Traverso eli barokkihuilu

Nokkahuilu oli renessanssi- ja barokin ajalla erittäin tärkeä puhallinsoitin Sen rinnalle nousi barokin aikoihin toinen huilusoitin jota pidettiin poikittain suun edessä eli poikkihuilu, italiaksi flauto traverso. ”Huilu” tarkoitti siis alun perin nokkahuilua ja erotuksesti siitä puhuttiin poikkihuilusta, traversosta. Toki traversohuiluakin oli soitettu jo tuhansia vuosia, mutta sen kukoistus osui barokin aikaan 1700 luvulle. Samaan aikaan nokkahuilun käyttö väheni ja sen tilalle tuli pikkuhiljaa klarinetin esiäiti, chalumeau.

Traverso valmistettaan puusta ja siinä on sormia varten kuusi reikää ja yksi metallinen läppä. Koska läppäkoneisto puuttuu, ovat sormitukset vähän hankalia ja käden pitää olla sen verran iso sormet ylettyvät soittamaan. Sormitukset eivät itsessään tuota ihan oikean korkuisia ääniä ja siksi sävelpuhtautta joutuu korjaamaan puhallustekniikalla.

Siinä on pehmeä, lämmin, hiukan nokkahuilumainen ääni. Sillä voi myös soittaa kovaa ja hiljaa ilman että säveltaso välttämättä muuttuu. Ääni on kuitenkin yllättävän kantava.

Opistolla on kaksi traversohuilua joita annetaan oppilaalle lainattavaksi. Traversohuilulle on barokin ajan musiikki valtava aarreaitta mitä penkoa!