fb icon soitankoulussa icon

Opiskelu / /

Nokkahuilu

Nokkahuilun esi-isät ovat kaukana historiassa ja nykyisen muotonsa se on saanut 1600-1700-lukujen vaihteessa. Toisin sanoen nykyinen soitin on barokkinokkahuilu.

Barokki ja sitä edeltänyt renesanssi olivatkin nokkahuilujen kultakautta. Säveltäjät kuten J. S. Bach, Vivaldi, Händel, Telemann, Corelli ym. ovat säveltäneet paljon hienoa musiikkia nimenomaan nokkahuilulle. Tämä ei ole ihme, sillä nokkahuilun ääni on kaunis. Siksipä tätä instrumenttia kutsutaan italiaksi flauto dolceksi, suloiseksi huiluksi. Englantilaisten mielestä soitin sopi hienosti myös lintujen matkimiseen, täten se on englanniksi recorder (vrt. nykyinen imitointikone eli nauhuri). Saksalaiset hieman totisempina ymmärsivät, että soittimen suukappaleen sisällä on tulppa eli block. Täten saksankielinen nimi on tulppahuilu eli blockflöte. Vähän samoilla linjoilla olivat ranskalaiset, jotka huomasivat suukappaleesta törröttävän nokan, täten ranskalaisten flute á bec onkin nokallinen huilu. Ja näinhän se on meillä Suomessakin.

Nokkahuiluja on 22:ta ei kokoa, mutta käytetymmät ovat sopraano ja altto. Myös sormitusjärjestelmiä on kahta lajia: englantilaista ja saksalaista. Enlantilainen sormitus on se oikea ja puhdas. Saksalainen järjestelmä pohjautuu 1900-luvun alussa syntyneeseen väärinkäsitykseen, joka seuraukset ovat yllättävän kauaskantoiset. Täytyy siis nokkahuilua hankittaessa on varmistua siitä, että saa englantilaisella- eli barokkisormituksella varustetun soittimen

Nokkahuilussa ei ole liikkuvia osia, täten se (etenkin muovisen) huoltaminen on varsin vaivatonta. Myöskään sen kantaminen ei rasita, eikä se vaadi kuljetuksessa suurta tilaa. Hankintakustannukset ovat verrattain edulliset, muovisen alton saa n. 30:lla ja sopraanon 15:llä eurolla. Tällaisten hinta-laatusuhde on todella huima. Parhaista puisista käsintehdyistä saa maksaa reilusti enemmän ja jonotusajat ovat muutaman vuoden luokkaa.

Nokkahuilunsoittokin on periaatteessa verrattain yksinkertaista: laitetaan suukappale suuhun (tai ei koko suukappaletta, vaan sen litteä osa eli nokka, ja sekin vain huulten väliin) ja tukitaan sormilla soittimeen porattuja reikiä. Tukkimiseksi riittää reiän peittäminen tiiviisti, sormen ei siis tarvitse mahtua ko. reikään. Oikeaoppisen puhaltamisen, kielittämisen ja sormitusten totutteluun kuluu aikaa normaalisti muutamia vuosia. Mitään ikärajoituksia nokkahuilunsoitolle ei ole. Jos sormet vain ylettyvät reikiä peittämään niin lähtökohdat lienevät kunnossa. Iloista mieltä ja soittelemaan.