fb icon soitankoulussa icon

Opiskelu / /

Kitara

Kitara on 6-kielinen näppäilysoitin, joka sai nykyisen muotonsa noin vuoden 1820 tienoilla. Vuodesta 1850 on kehittynyt kahta lähisukuista suuntausta: ensimmäinen liittyy taidemusiikkiin ja toinen kansan- ja populäärimusiikkiin. Kitara on saanut yhä suuremman merkityksen koko läntisen maailman musiikkikulttuurissa. Kitaran suosio perustuu paljolti sen monipuolisuuteen sekä soolo- että säestyssoittimena.

Aloitusikä

Ihanne ikä soittoharrastuksen aloittamiselle on 6-10 vuotta, mutta kitaransoiton voi hyvin aloittaa vanhempanakin. Myös aikuisopiskelu on mahdollista.

Hankinnat

Oppilaan ikä ja koko huomioon ottaen hankitaan joko 1/2, 3/4 tai täysikokoinen kitara. Pikkukitaroiden hinnat alkavat n. 200 eurosta, isommat 500 eurosta ylöspäin. Muita tarpeellisia välineitä on kitaristin jalkatuoli ja nuottiteline. Nuoteista ja muusta oppimateriaalista sovitaan opettajan kanssa. 

Oppitunneista

Soittotunneilla perehdytään kitaraan soolosoittimena. Opetellaan soittamaan nuoteista. Pienten oppilaiden kohdalla sovelletaan Kodaly-menetelmää kuulemisen ja kokemisen kautta tapahtuvaan oppimiseen. Yhteismusisointiin on mahdollisuus periodimaisesti kitaraorkesterissa ja usein tarjoutuu tilaisuus musisoida myös pienemmissä kokoonpanoissa.